keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Tunnustus

Maaret muisti minua ihanaisella tunnustuksella. Vaihteeksi tunnustus joltain muulta kuin Merjalta ;D

Niin ja tämähän menee tietysti eteenpäin Merjalle, kun kerrankin ehdin ensin ;D

RockStara

Yksi niistä ihanista pikkuserkuista vietti sunnuntaina 16v synttäreitä ja taas pääsi täti tekemään korttia... Jo oli aikakin, ainakin viikko meni etten kortin korttia tehnyt ;) En tiedä joko sankari on saanut korttitoimituksen, mutta kai tämän voi jo julkaista... ;)

Tein tuon taustan tämän ohjeen mukaan ja minä ainakin tykkään kovasti! Ei mielestäni tarvinnut korttiin lisätä paljoa muuta koristetta, muutaman tähtitimantin laitoin, koittakaa vaan bongata ne kuvasta ;D Ne näkyy onneksi livenä vähän paremmin ;)

Niin ja pitää oikein erikseen kiittää ihanista kommenteista, joita olen viime päivinä saanut! Ne todella lämmittävät mieltä ja kannustavat eteenpäin. Tunnustan, että ilmassa on ollut pientä p*skarteluahistusta ;)

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Määäää

Jaahans, sitä on sitten täälläkin loma kärsitty ja huomenna olis tarkotus töihin mennä... Olisin kyllä voinut ainakin toiset neljä viikkoa vielä lomailla ;) Luulen myös harmikseni, että lähitulevaisuudessa työ haittaa vapaa-aikaani ja kortteilu on vähän vähemmällä... :(
Lammaskorttia olisi tarjolla tänään - ja kerrankin olen ainakin tyytyväinen leimakuvan väritykseen ;D Tän sorttisiin kortteihin tulee käytettyä papereita sälälootasta ja se on hyvä. Ei se loota kyllä siitä tyhjemmäksi muutu ikinä ;D Tykkään kyllä ite tästä kortista, vaikka siitä sattuikin tulemaan Tapparan värinen ;) Minä kun en ole tippaakaan ;)

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Vähä helmee!

Pitihän munkin vähän kokeilla pitkästä aikaa... ;) Pyörähdin Sinellissä ihailemassa näitä helmiä muutamaankin otteeseen aina kun olin sillä suunnalla liikkeellä ja loppuviimeks sitten nappasin ne mukaani ;) Niin käy aina ;D Mutta nää on ihania, isoja helmiä, suurimmat on melkein 2senttisiä. Tykkään kun ne on tuollasia epämääräisen muotoisia ;)
Alkuunsa tein sitten tälläset perusperus rannekorut. Näitä tuli niistä helmistä kaksi mulle ja kaksi jollekin normaaliranteiselle ihmiselle ;) Vielä jäikin vähän ja ajattelin, että josko vaikka korvakorut sais niistä joskus aikaiseksi...

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kukkakortti taas ;)

Välillä tulee tehtyä näitä ilman leimakuvaa oleviakin kortteja ja ihan hyvä niin ;) Saa noita isompiakin kukkia käytettyä, kannattaa Merja kokeilla ;D Tämä yksilö meni synttärikortiksi "sukulaistädille" ;)

Niin ja olen ihan yllättynyt ja otettu ja iloinen ja vaikka mitä kun monet ihanat bloggaajat on jo löytänyt meidän haasteblogiin! Toivottavasti sinne löytää moni vielä kolmen viikon päästäkin varsinaisen haasteen merkeissä ;)

tiistai 21. heinäkuuta 2009

P*skarteluhaaste!!

Merjan kanssa on viritelty "pientä projektia" ja laitettu pystyyn uusi haasteblogi. Ensimmäinen haaste ilmestyypi blogiin 12.8, mutta nyt jo kannattaa käydä kurkkaamassa ;)

 
Mun ja Merjan lisäksi mukana menossa on myös mahtava DT-tiimi - Karita, Maaret ja Piia - sekä upeat sponsorit!!

Tervemenoa kurkkimaan!! ;)

Tunnustus

Merja pisti mulle tämmösen taas tulemaan - KIITOS ihana blogisiskoni!!

Laitetaan tämä eteenpäin Katille, myöskin ihanalle blogisiskolleni! ;)

Pulleamekkoinen Gorjuss

Kortteilu on ollut vähäistä viime päivinä, mutta onneksi sentään löytyy vielä näitäkin kortteja, jotka ei ole blogiin asti kerinnyt ;) Viimeinen lomaviikko on jo ihan liian pitkällä ja p-i-e-n-i töihinmenoahistus on pikkuhiljaa hiipimässä takaraivoon :( Tahtoo lisää lomaa!! ;)

Tämä tyttönen on niitä uusimpia Gorjusseja ja heti kun näin tämän pulleamekkoisen, niin halusin värittää mekon keltaisella ;) Mistä lie ajatus tullut ;) Kimallustakin on taas vaihteeksi vähän joka puolella, mutta kamerassa on taas jotain vikaa ;)

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Rippikortti

Viime sunnuntaina olin ihanan pikkuserkkuni rippijuhlissa ja vein mennessäni tämän Gorjuss-kortin. Tein tämän alunperin StampARTicin luonnoshaasteeseen, mutta huomasin vasta jälkeenpäin, että siinä pitikin olla luonnoksen lisäksi sinistä ja ruskeaa ;) Tästä puuttu vaan se sininen ;) Harvemmin tulee tehtyä näin samanlaisia kortteja, mutta tässä tapauksessa se luonnos hieman rajoitti ;)

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Tunnustus

Blogisiskoni Merja muisti minua jälleen tällä ihanalla tunnustuksella. Kiitos! ;D Saat tän taas takaisin ;)

Toinen jolle haluan tämän pistää eteenpäin, on ihanan blogin pystyyn pistänyt Milla. Kauniita kortteja blogi pullollaan!

torstai 16. heinäkuuta 2009

Elämä on ihanaa

Tiistaina oli kesän paras päivä - tähänastisista ainakin ja rima on tulevillekin päiville aika korkealla ;) Aamulla otettiin Merjan, Pimpulan ja Mummelin kanssa auto alle ja suunta kohti Kälviää ja Heinikkaa. Kaverit ihmetteli, että teen kesälomareissun Kälviälle, mutta eihän siinä ole mitään ihmeellistä, eihän... ;) Kummasti sitä muuten jaksaa nousta sängystä aamulla aikaisin muutaman tunnin unien jälkeen, kun on jotain mukavaa tiedossa ;) Jos olis työaamu ollut niin kännykän torkkunappi olisi kulunut entistä enemmän kuopalle ;D
Heinin putiikki tuli kyllä tutkittua kahdeksalla kädellä ja silmällä lattiasta kattoon sekä vähän muualtakin ja jotain ihan pientä tarttui mukaankin ;) Porukalla käytiin vielä Kokkola-cityn pizzapaikan tarjoilijaraukkaa hämmentämässä [pitää välillä hämmentää, ettei pala pohjaan ;D] ja saatiin kuin saatiinkin loppujenlopuksi vatsat täyteen jokainen. Kamerakin oli reissussa mukana, mutta se oli kai allerginen auringolle tai jotain, kun kerran vaan piipahti laukunpohjalta ulos. Merja reippaana tyttönä kuvasi tämän yhden kuvan:


Merja meinasi, että jos vaikka kortti vietäisiin Heinille ja minä lupasin sen hankkia. Melkein kaikissa valmiissa korteissani oli onnitteluteksti, joten väsäsin maanantai-iltana tämän version. Onneksi kelpasi tytöille, ettei tarvinnut vielä Tiimarissakin poiketa ;)


ISO kiitos vielä mahtavalle matkaseuralle ja Heinille ja muulle Heinikan väelle, oli kerrassaan mahtava päivä ja uutta reissua jään taas odottelemaan ;)

maanantai 13. heinäkuuta 2009

21v onnittelut

Harmi kyllä, ei mulle enää... ;( Mutta mun ihanainen pikkuserkku vietti 21v synttäreitään jo pari viikkoa sitten, mutta monen sattumuksen ja allekirjoittaneen laiskuuden takia kortti löysi saajalleen vasta eilen ;)

Tällä hetkellä nää DoodleFactoryn leimat tuntuu olevan kaikkein mieluisimpia tehdä korteiksi, mutta sekin vähän menee ja tulee viikottain ;D Minäkö ailahtelevainen, ehei ;D Tän kortin jätin aika yksinkertaiseksi tarkoituksella ja tietysti ängin mukaan taas noita stanssattuja kirjaimia ;) Ei tähän kyllä paljoa olisi mahtunutkaan, sillä korttipohjakin on normaalia pienempi.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Tuulen viemää ;D

Uudet Gorjussit saapui tuossa eräänä päivänä ja halusin kokeilla tätä ilmapallotyttöstä lentelemässä. Ihania tyttösiä oli taas ;) Idean tähän korttiin löysin täältä. Tämä ensimmäinen kokeilu ei kyllä vielä tuottanut haluamaani tulosta, mutta täytyy kokeilla myöhemmin uudelleen ja toivottavasti paremmalla menestyksellä. Halusin tuhota tuota BG Sugared-lehtiötä, mutta ei olis ehkä kannattanut tässä kohtaa ;D Ja kuvatkin on huonot, murr... ;D


perjantai 10. heinäkuuta 2009

Sweet Sunday Sketch Challenge #25

Sweet Sunday Sketch Challengea varten kaivoin kätköistä vähän lisää "vähänkäytettyjä" leimasimia ;) Tämäkin oli selvästi saanut mustetta ylleen jo aikaisemmin, mutta minä se en ole ollut ;D Jossain tapaamisessa varmaan päässyt niin käymään ;) Nyt kuitenkin ihan itse leimasin tämän dinosauruksen suoraan vihreälle paperille ja suhautin sen kohokuviointitaskussa masiinasta läpi sekä suhrasin vielä Distressiä päälle. Kaikki osaset on kohotettu eripaksuisilla tarrapaloilla ja muunmuassa dinosauruksen häntä ja pää on nostettu ylemmäs kun muu vartalo tuomaan vielä vähän extra 3deetä ;) Toivottavasti joku edes tajuaa mun selostuksiani ;D

Joku ajatuskatkos tuli, kun mun piti suunnitelman mukaan laittaa noi paperit toisin päin, dinosauruspaperi taustaan ja tuo toinen kuvan taakse... tuli näin päin vähän tummempi kun ajattelin ;)

Here's my card for SSSC #25. Beautiful sketch again ;) Thanks for looking! xx


keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Bile-poro

Pitkästä aikaa nappasin poroleiman taas esille ja väsäsin kortiksi. Tai kaikki paperit on sälälaatikosta kaivettu ja lätkitty korttipohjaan kuvan kanssa....lasketaanko sitä edes kortiksi silloin... ;)

Tuon tekstin napsuttelin Dymolla paperisuikaleelle ja valkoisella kynällä korostin kirjaimet. Alkuperäinen teksti on Bella-leimasta ja se meni jotenkin näin: Getting old ain't for sissies. En saanut sitä leimattua tohon mitenkään kivasti, niin päädyin sitten tähän viritelmään. Englannintaidot kunniaan ;D Mä osaan enää vaan askartelunettikauppa-englantia ;D

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Kukkakortti

Äiti tilasi kortin 60v miehelle ja kylläpä oli taas vaikeuksia ;) Ei mikään helppo kohderyhmä tehdä kortteja ;) Päädyin sitten tämmöiseen yksinkertaiseen kukkakorttiin. Korttipohja on sellainen kraft-värinen ja kuva on leimailtu samanmoiselle paperille.


lauantai 4. heinäkuuta 2009

StampARTic Sketch Challenge

Mullakin nyt pyörii tuossa pöydällä muutama uusi hÄnglari ja lupasin Merjalle, että ainakin yhden kortin niistä saan tehtyä ;D Ja ei, vieläkään näistä ei tullut lempparileimojani ;)

Tässäpä siis on kuitenkin se yksi StampARTic-luonnoksen mukaan tehtynä. Itseasiassa tein jo aikaisemmin toisen kortin StampARTicin haasteeseen, luetun ymmärtäminen vaan ei näin lomalla taida olla kovin hyvissä kantimissa, kun en ensin ollenkaan huomannut, että kortin pitää olla sini-ruskea ;) Tykkäsin kovasti tästä luonnoksesta!

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Cute Card Thursday #67

Cute Card Thursdayssa on tällä viikolla aiheena ompelukset, feikit tai oikeat. Kokeilin näitä uusia papereita tänään ja suhaisin sekaan vähän siksakkia koneella niin siitä tulikin sopivasti kortti CCT-haasteeseen ;) Huonosti ne ompelukset taas näkyy kuvassa, mutta on ne siellä ;)

Here's my card for CCT Stitches Challenge. Thanks for looking! xx

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Sweet Sunday Sketch Challenge #24


Tein pitkästä aikaa kortin johonkin haasteeseen, Sweet Sunday Sketch Challengeen. Samasta haasteesta oli muuten myös se neliöpohja, jolla tein kortteja aikaisemmin ;) En sitä tainnut silloin siihen hätään löytää, mistä idean nappasin... Ihania luonnoksia muutenkin tuossa haasteessa, tykästyin moneen. Täytyy kokeilla uudestaan tätäkin joskus jos ehtii ;)

Tällälailla jälkikäteen kun katselen tuota korttia, niin en ole ihan varma oliko kovin hyvä ajatus jättää ketun mahaosa valkoiseksi... ;D

Here's my card for SSSC #24. Love the sketch and I'm definitely going to try this one again later ;) Thanks for looking! xx