lauantai 31. maaliskuuta 2012

Pilaantunut yritys ;D

Tuupataanpas eetteriin simppeli toteutus Heron taustaleimalla. Tän oli kyllä tarkoitus olla vieläkin yksinkertaisempi, mutta kun on huolimaton, niin välillä joutuu peittelemään jälkiään ;) Olisin siis halunnut vaan tuon taustan lisäksi pienen, valkoisen tekstibannerin, mutta menin ja kiinnitin sen nurinperin, väärään paikkaan ;) Irtirepimisjälkiä peittelin sitten tuolla harmaalla viirillä.
Ehkä mä vielä toteutan sen alkuperäisenkin suunnitelman joskus ;D


Ihanaista viikonloppua!

Tunnustus

Sain tälläisen ihanuuden Sannalta, kiitos, kiitos!! ;)


keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

P*skis #135

Moiks!
P*skispäivähän se olisi taas vuorossa ;) Tällä viikolla haasteessa on tarjolla DT-Piian tekemä luonnos. Sillä syntyi vauvakortti kaksosille ja tein tuollaisen sukupuolineutraalin version kun tälläiselle ei juuri nyt ole tarvetta ;) Leimakuva on Some Odd Girlin digi. Digit on niiiiin käteviä, kun saa aina tulostettua just sen kokoisen kuvan kun tarvii ja halutessaan myös peilikuvana, niinkuin nämä kaksi vauvelia ;)
Pilkkupaperi on myös tulostettua digiä Meliltä.
Kips, kaps kaikki P*skisluonnoksen pariin, eiks nih! ;)



perjantai 23. maaliskuuta 2012

Loistomimmille

Heippa!
Some Odd Girlillä on luonnoshaaste meneillään ja sain siihen kortin tehtyä! Jeei! ;) Korkkasin ihan yhden OA-paperilehtiön sekä tuon tytsyleiman ;) Piiiitkästä, pitkästä aikaa myös huristelin ompelukoneella paperin reunoja. Teksti ei mitenkään tuntunut sopivan luonnoksen mukaiselle paikalle, joten vähän sitä siirsin. Toivottavasti passaa ;)
Ja nyt huomasin, että tää olis sopinut tuohon kahden leimakuvan P*skikseen ;)


Sutsunnut


...eli tunnustus nurinperin ;D Tankku tarjoili jo joku aika sitten tämän ihanan tunnustuksen, kiitos! Ja anteeksi, että on kestänyt! ;)
EDIT. Myös Anniska heitti mulle tämän saman tunnustuksen, kiitos!

Tehtävänä olisi jakaa seitsemän asiaa itsestään, joten tässäpä tulee:

  1. Lempparivärini on keltainen.
  2. Ajan myös keltaista autoa ;)
  3. Kumisaappaat on kivat ja tykkään lätäköistä. Oon mä kai ihan aikuinen silti ;)
  4. Olen suurpiirteinen pilkunviilaaja ;)
  5. Keksin aina mitä kaikkea kivaa voisi tehdä, mutta toteutus onkin sitten toinen juttu ;D
  6. Olen yöeläin enkä tykkää aamuista ;)
  7. Pääsin irti kahvista ;)
En taida tälläkertaa laittaa tätä eteenpäin, mutta jos joku tahtoo tämän napata matkaan mukaan, niin ollos hyvä! ;)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

P*skis #134

Heippa!
P*skista, P*skista, P*skista jälleen! ;)
Kahta leimakuvaa pyydetään käyttämään työssä ja minä päädyin (yllättäen taas kerran ;D) Some Odd Girlin digiin. Kahden tytsyn lisäksi korttipohjalle päätyi vain jämänauhanpätkä ja muutama kirjaintarra ;)



sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sikana onnea

Työkaverilla oli joku aika sitten synttärit ja sain edellisenä päivänä kuulla asian ;) Vähän tuli kiirus, mutta pitihän sitä kortti kuitenkin tehdä. Tälläisen nopsan ja musta-valkoisen sain aikaan. Maskasin maalarinteipillä reunat ja leimasin kukonaskelta taustaan, päälle Doodle-possu sekä dymotusta ja kirjaintarroja. Oon nyt tykästynyt näihin simppeleihin kortteihin ;)


perjantai 16. maaliskuuta 2012

Siilivauva

Heippa!
Ystis oli vauvakortin tarpeessa, joten tekaisin sellaisen ;) Vielä ei ollut tiedossa minkä merkkiselle vauvalle tämä menee, niin väreiksi toivottiin valkoista ja ruskeaa. Muistaakseni tilauksessa mainittiin myös tähdet, mutta vaan tuon yhden isomman sain korttiin sopimaan ja sekin on vähän piilossa. Yritin mallailla pikkutähtiä koristeeksi, mutta ne eivät tuntuneet oikein sopivan mihinkään. 
Kuvaksi valkkasin leimalaatikon kätköistä löytyneen söpösen siilivauvan. Miksi nämä Penny Blackit on (mooonen monen muun leiman ohella ;D) jääneet niin kovin vähälle käytölle...?!? ;) Ihanoita kun ovat. Varsinkin nämä siilit ;) Värittelin kuvan tuttuun tapaan Copiceilla.
Tämä taitaa nippa nappa ehtiä mukaan Penny Black -haasteeseen.


Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

P*skis #133

Keskiviikkoaamu = P*skiksen aika! ;)
Tällä viikolla on haasteena blingblingiä kimalleliiman merkeissä. Hankin joku aika sitten tuon Hero Artsin kukkataustaleiman ja sillä tein korttini. Embossasin taustan kirkkaalla jauheella haalean pinkille kartongille, värittelin kukkia Distresseillä (juu-u, Distresseillä... ;D) ja kuorrutin ne kauttaaltaan Stardust Sticklesillä. That's it ;) Meinasin jättää tekstinkin pois, mutta laitoin sitten kuitenkin ;)



tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ikinuorelle sankarille

Heissan!
Tänään juhlii yks ihana ystis pyöreitä ja tein sankarille kortin.
Leimasin uudella Hero Artsin leimalla kirjan sivulle ja embossasin valkoisella. Värittelin kuvaa Copiceilla. Lisänä vaan vähän ruttailtu pilkkupaperi, kultainen dymotus ja ohutta juuttinarua. 
Huimasti paljon onnea vielä ikinuorelle sankarille! ;)



keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

P*skis #132

P*skispäivä taas! Kylläpä viikot menee nopsaan...!! ;)
Haasteessa olisi reseptiä tarjolla, 2 nauhaa, 2 nappia ja 2 niittiä. Kaivelin laatikoitani ja törmäsin Sassafrasin tarroihin, jotka on hyvän tovin jo odottaneet käyttöönottoaan ;) Niistä bongasin tuon tähtitarran, jonka päälle sitten asensin reseptin ainekset. Simppelisti siis tälläkin kertaa ;)



sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Hääparille vol.2

Tein taannoin ne parit hääkortit ja tässä olisi tarjolla se toinen kokeilu. Suihkevärin kanssa leikin taas ja maskasin reunat maalarinteipillä ja keskelle stanssasin kakkupaperin. Tuo stanssattu kakkupapru ei kyllä ollut paras mahdollinen vaihtoehto, kun siinä on noi kohdat, jossa ei ole reikiä, vaan viiltoja tms. Eihän niistä väri mene läpi ;) Kirjaimet ja sydämet leikkelin säläpapruista ja nyöri lisukkeeksi, tietty ;) Tästä tuli vähän tämmönen sateenkaarimalli ;D